Herkullinen tutkimusmatka suomeen ja suomalaisuuteen!
Miltä näyttävät Suomi ja suomalaiset puolivirolaisen ex-myymäläetsivän silmin?
Jokaisella tolkun kansalla on eepoksensa. Kalevala kertoo ontuvaa tarinaa maamme varhaisimmista vaiheista, mutta Suomalaisuuden kultainen kirja valaisee polkua tulevaan. Yli kolmekymmentä vuotta Suomessa asunut Antto Terras pukee nyt sanoiksi kaikki havaintonsa yhteisestä kotimaastamme. Sisälle näkee kuulemma parhaiten ulkopuolisena, eikä rutinoitunut kyttääjä-kirjailija tuota lukijoilleen pettymystä tälläkään kertaa.
Kirja ei jätä kiveäkään kääntämättä peuhatessaan arvojemme, uskomustemme ja normiemme parissa. Maailman onnellisimman kansan mollivoittoista elämää ei ole koskaan aikaisemmin analysoitu yhtä hauskasti!
Maantieteellinen asemamme ja historiamme vaikuttavat kuin varkain kaikkeen tekemiseemme. Tämän teoksen avulla jokainen voi ymmärtää itseään taas hiukan paremmin. Terraksen rehellisyyteen pyrkivän huumorin kautta on kätevä käsitellä myös kansallisia traumoja ja pelotella kauemmaksi menneisyyden haamut.
Kirjailija Antto Terras (s. 1973) on julkaissut aikaisemmin muun muassa Viroa ja virolaisia käsitteleviä teoksia. VIRO (sensuroimaton) ja Helsinki-Tallinn Express ovat tänään etnokoomisen kirjallisuuden klassikoita. Terraksen teoksissa asia ja huumori vuorottelevat tavalla, joka pitää lukijan jatkuvasti varpaillaan. Suomalaisuuden kultainen kirja on hänen 12. teoksensa.
© 2022 Into Kustannus (Ljudbok): 9789523517110
© 2022 Into Kustannus (E-bok): 9789523517103
Utgivningsdatum
Ljudbok: 27 oktober 2022
E-bok: 27 oktober 2022

Kliv in i en oändlig värld av stories
Helhetsbetyg baserat på 235 betyg
Rolig
Tankeväckande
Bladvändare
Ladda ner appen för att vara med i snacket och lämna recensioner.
Svenska
Sverige