4
Biografier
Roast - Suomen starat kaikilla mausteilla kertoo hulvattoman roast-kulttuurin saapumisesta Suomeen. Roast on yhdysvaltalaisperäinen komediatapahtuma, jossa roastin kohteena oleva päähenkilö istutetaan yleisön eteen kuuntelemaan itseensä kohdistuvia herjoja.
Kyseenalaisen ja kaikkea kyseenalaistavan formaatin matka salonkikelpoiseksi on edelleen pahasti kesken. Itsensä peliin laittamiseen ja omalla kustannuksellaan nauramiseen on kuitenkin syyllistynyt jo toistasataa suomalaista staraa, aina huippupolitiikoista Jari Sarasvuohon ja kirkkoherroista Juha Mietoon. Jopa maamme hallituksessa on istunut samanaikaisesti kolme ministeriä, jotka ovat liukkaalle roast-polulle uskaltautuneet. Myös heidän tarinansa ja salaisuutensa avataan tässä varmuuden vuoksi kaikelle kansalle.
Roast koostuu huumorista, itsensä peliin laittamisesta ja etenkin rakkaudesta. Ainoastaan kaikkein vahvimmilla on varaa nauraa omalla kustannuksellaan. Maamme virallinen roastmaster Antto Terras kertoo suomalaisen roastin tarinan - ketään säästämättä, mutta kaikkia kunnioittaen.
© 2020 Into Kustannus (Ljudbok): 9789523513938
© 2020 Into Kustannus (E-bok): 9789523513891
Utgivningsdatum
Ljudbok: 15 augusti 2020
E-bok: 15 augusti 2020

Kliv in i en oändlig värld av stories
Helhetsbetyg baserat på 627 betyg
Rolig
Tråkig
Hjärtevärmande
Ladda ner appen för att vara med i snacket och lämna recensioner.
Visar 1 av 627
Annu
4 nov. 2022
😂😂😂😂
Svenska
Sverige