Raatteen tien taistelu tammikuun alussa 1940 on Suomen historian legendaarisimpia hetkiä.
Joulukuussa 1939 kansainväliset journalistit kirjoittivat suomalaisia sankaritarinoita muun muassa Summasta ja Kollaalta. Kaikkein rajuin merkitys oli kuitenkin tiedoilla, jotka Päämaja välitti vuodenvaihteen molemmin puolin Suomussalmelta.
Uutisten mukaan suomalaiset olivat saavuttaneet kaksi suurta torjuntavoittoa, joista ensimmäisessä venäläiset lyötiin Kuusamoon johtavalla tiellä ja saatiin pakenemaan kirkonkylältä ja Hulkonniemestä. Jälkimmäinen suurvoitto oli Raatteen tien taistelu, jonka tarina kiehtoo ihmisiä laajassa mittakaavassa vielä meidän päivinämme.
Raatteen tiellä suomalaiset murskasivat motteihin pilkotun puna-armeijan valiodivisioonan, mikä herätti aluksi myös epäilyksiä ympäri maailmaa. Paikalle kuljetettiin kansainvälisiä lehtimiehiä, jotka pääsivät todistamaan heti tuoreeltaan 44. Divisioonan lähes täydellistä tuhoa. Tienvarret olivat täynnä kaatuneiden ruumiita ja ruuhkautunutta kuljetuskalustoa. Kuvaukset groteskeihin asentoihin vääntyneistä ruumiista levisivät ympäri maailmaa. Helvetti oli jäätynyt Raatteen tiellä, jolle jäi tuhansia kaatuneita puna-armeijan sotilaita.
Suomalaisten murskaavan voiton ansiosta Raatteen tiestä tuli osa kansallista mytologiaa.
Raatteen tie - Talvisodan sankaritarina on Mika Kuljun klassikkoteoksen uusi ja tuoreimmalla tutkimustiedolla täydennetty laitos.
© 2023 Readme.fi (Ljudbok): 9789523739048
Utgivningsdatum
Ljudbok: 13 juli 2023
Taggar

Kliv in i en oändlig värld av stories
Helhetsbetyg baserat på 76 betyg
Informativ
Tankeväckande
Motiverande
Ladda ner appen för att vara med i snacket och lämna recensioner.
Svenska
Sverige