1 miljon bästsäljande stories och Storytel Originals. Just nu med upp till 40% rabatt. Avsluta när du vill.
Starta erbjudandetNuori hankoniemeläinen Viktor saa talvisodan jälkimainingeissa kuulla, että on tullut rauha. Ehtona on, että Hankoniemi ja sitä ympäröivät saaret vuokrataan Neuvostoliiton tukikohdaksi. Siispä Viktor lähtee kotiseudultaan ja liittyy sotaväkeen. Samanikäinen Anatoli puolestaan jättää morsiamensa Saimin Leningradiin ja saapuu autioituneeseen Hankoniemeen palvelemaan ensimmäistä vuottaan puna-armeijassa. Nuorukaiset valmistautuvat tahoillaan taisteluihin, joiden yksityiskohdat pidetään pitkään salassa, ja epätietoisuus tulevasta sekä sukulaisten kohtaloista kalvaa sekä Viktoria että Anatolia.
Punainen Hanko on vaikuttava, 1940-luvun Hankoon sijoittuva sotaromaani, jonka humaani katse ylittää sodan tavalliset jakolinjat. Ihmismieltä kaivertavat samat huolet, oli kansalaisuus mikä tahansa.
Seppo Jääskeläinen (1939–2014) oli suomalainen kirjailija, joka työskenteli neljä vuosikymmentä metalliteollisuudessa. Jääskeläinen kirjoitti näytelmiä, romaaneja ja tietokirjoja, ja useat hänen teoksistaan kertovat selviytymistarinan. Hänen tietokirjansa keskittyvät kuvaamaan pääasiassa Lahtea ja Päijät-Hämeen aluetta, joka oli kirjailijan oma kotiseutu.
© 2022 SAGA Egmont (Ljudbok): 9788728340455
© 2022 SAGA Egmont (E-bok): 9788728203446
Utgivningsdatum
Ljudbok: 13 april 2022
E-bok: 23 februari 2022
Nuori hankoniemeläinen Viktor saa talvisodan jälkimainingeissa kuulla, että on tullut rauha. Ehtona on, että Hankoniemi ja sitä ympäröivät saaret vuokrataan Neuvostoliiton tukikohdaksi. Siispä Viktor lähtee kotiseudultaan ja liittyy sotaväkeen. Samanikäinen Anatoli puolestaan jättää morsiamensa Saimin Leningradiin ja saapuu autioituneeseen Hankoniemeen palvelemaan ensimmäistä vuottaan puna-armeijassa. Nuorukaiset valmistautuvat tahoillaan taisteluihin, joiden yksityiskohdat pidetään pitkään salassa, ja epätietoisuus tulevasta sekä sukulaisten kohtaloista kalvaa sekä Viktoria että Anatolia.
Punainen Hanko on vaikuttava, 1940-luvun Hankoon sijoittuva sotaromaani, jonka humaani katse ylittää sodan tavalliset jakolinjat. Ihmismieltä kaivertavat samat huolet, oli kansalaisuus mikä tahansa.
Seppo Jääskeläinen (1939–2014) oli suomalainen kirjailija, joka työskenteli neljä vuosikymmentä metalliteollisuudessa. Jääskeläinen kirjoitti näytelmiä, romaaneja ja tietokirjoja, ja useat hänen teoksistaan kertovat selviytymistarinan. Hänen tietokirjansa keskittyvät kuvaamaan pääasiassa Lahtea ja Päijät-Hämeen aluetta, joka oli kirjailijan oma kotiseutu.
© 2022 SAGA Egmont (Ljudbok): 9788728340455
© 2022 SAGA Egmont (E-bok): 9788728203446
Utgivningsdatum
Ljudbok: 13 april 2022
E-bok: 23 februari 2022
Kliv in i en oändlig värld av stories
Helhetsbetyg baserat på 5 betyg
Ladda ner appen för att vara med i snacket och lämna recensioner.
Svenska
Sverige