Lukijoiden rakastamassa sarjassa tamperelainen komisario Koskinen ratkoo mutkikkaita rikosvyyhtejä.
Tampereen rikospoliisi saa tutkittavakseen henkirikoksen, joka tuntuu aluksi täydelliseltä mysteeriltä. Teolle ei näytä löytyvän yhtään tarpeeksi vahvan motiivin omaavaa epäiltyä, kunnes yllättävä nimi nousee esiin.
Komisario Sakari Koskisesta tuntuu kuin hän olisi saanut jälkiperintälaskun aikoinaan tekemistään virheistä ja laiminlyönneistä, kun hänelle selviää, kenestä on kyse. Nimi on tamperelaispoliiseille liiankin tuttu ja nostaa pintaan ristiriitaisia tunteita.
Koskinen päättää ryhmänsä kanssa tehdä kaikkensa saadakseen menneet hyvitettyä. Samalla hän joutuu panemaan alttiiksi koko uransa ja maineensa, jopa kaikkein lähimmän henkilösuhteensa. Eikä hänen työtään lainkaan helpota tavallisia tamperelaisia öisillä kaduilla häiriköivä miesjoukko.
Seppo Jokinen (s. 1949 ) työskenteli 30 vuoden ajan Tampereen kaupungin tietotekniikkakeskuksessa, kunnes jäi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 2006. Komisario Koskisesta kertovat kirjat muodostavat yhden Suomen suosituimmista dekkarisarjoista. Nykyään Koskisen tutkimuksia seurataan myös Eero Ahon tähdittämässä TV-sarjassa.
© 2024 Storyside (Ljudbok): 9789180842860
© 2024 Storyside (E-bok): 9789180843423
Utgivningsdatum
Ljudbok: 1 januari 2024
E-bok: 1 januari 2024

Kliv in i en oändlig värld av stories
Helhetsbetyg baserat på 1935 betyg
Bladvändare
Nagelbitare
Mysig
Ladda ner appen för att vara med i snacket och lämna recensioner.
Svenska
Sverige