1 miljon bästsäljande stories och Storytel Originals. Just nu med upp till 40% rabatt. Avsluta när du vill.
Starta erbjudandetFinlandia-ehdokkaan väkevä sukukronikka
Taidokas sukuromaani Pohjanmaan lakeuksilta työntää juurensa syvälle Elofin elämään, joka viiltää kipeästi ja tuo onnen. Kaiken keskiössä on Elofin perimä kototila, josta suvun tarinat kurottavat sisällissodan ajasta aina 1980-luvulle saakka.
Isä kuolee keuhkotautiin Elofin ollessa vain kymmenvuotias, ja orvot veljekset joutuvat jättämään taakseen kototilan Kimon kylässä. Ylöspidon he saavat isovanhempiensa luota, mutta menetyksen myötä Elof on jo oppinut tuntemaan maailman painon. Kun vuodet rynnistävät eteenpäin, hän kasvaa mieheksi, joka on ylpeä perinteistä ja sukunsa kylvämästä maasta. Silti hän kipuilee oman olemassaolonsa kanssa. Vahvat juuret tuovat voimaa, mutta voivatko ne myös tukahduttaa ihmisen?
Lukijansa hurmannut Oma maa on ollut ehdolla Finlandia- ja Runeberg-palkinnon saajaksi.
”Oma maa on kiihkeän voimakas kertomus ja ensiluokkainen romaani.”
– Vasabladet
”Henkilöhahmojen psykologian kuvaus on Omassa maassa kauttaaltaan loistavaa.”
– Helsingin Sanomat
”Bertell osoittaa jälleen taituruutensa näkökulman uudistajana ja unohdettujen tarinoiden kertojana.”
– Hufvudstadsbladet
Ann-Luise Bertell (s. 1971) on pohjalainen näyttelijä, kirjailija ja ohjaaja sekä Wasa Teaterin johtaja. Hän debytoi runoilijana vuonna 1997 ja on sittemmin kirjoittanut runoutta, proosaa ja draamaa. Palkitun Bertellin sukuromaani Oma maa nousi ansaitusti Finlandia- ja Runeberg-ehdokkaaksi.
© 2021 Tammi (Ljudbok): 9789520431280
© 2021 Tammi (E-bok): 9789520431273
Översättare: Vappu Orlov
Utgivningsdatum
Ljudbok: 25 maj 2021
E-bok: 25 maj 2021
Finlandia-ehdokkaan väkevä sukukronikka

Kliv in i en oändlig värld av stories
Helhetsbetyg baserat på 167 betyg
Tankeväckande
Mysig
Hjärtevärmande
Ladda ner appen för att vara med i snacket och lämna recensioner.
Svenska
Sverige