1 miljon bästsäljande stories och Storytel Originals. Just nu med upp till 40% rabatt. Avsluta när du vill.
Starta erbjudandetMetsolat ovat täällä taas!
Leppävaaran tilalla, Hoikan kylässä, asuvat Metsolat. Vanha isäntä ja emäntä Antti ja Annikki sekä heidän poikansa Erkki asuvat vielä kotitilalla. Erkin sisarukset sen sijaan ovat hajaantuneet ympäri Suomea ja Ruotsiinkin asti. Leppävaaran tilan tulevaisuus on ajankohtainen aihe, sillä Antti ja Annikki ovat jo iäkkäitä, ja lapset haluaisivat tehdä tilalle kuka mitäkin. Jotain on kuitenkin päätettävä, sillä Antti saa sydänkohtauksen, eikä hän enää saa rasittaa itseään tilan töillä. Mutta kuka Leppävaaran sitten ottaa hoitoonsa?
Metsolat on rakastettu suomalainen draamasarja, jota esitettiin alun perin 1993–1995. Kuvitteelliseen kainuulaiseen Hoikan kuntaan sijoittuva sarja seuraa Metsoloiden perhettä, jonka kohtalot osuivat lähelle suomalaisten katsojien sydämiä. Metsoloiden monipuolinen henkilögalleria tuo esiin eri-ikäisten ihmisten kokemuksen maaseudusta, rakkaudesta ja velvollisuuksista ja kuvaa aidolla tavalla yhden perheen kohtaloita.
Kirjasarjan kirjoittajatiimi koostuu myös Metsolat-televisiosarjaa käsikirjoittaneista suomalaisen tv-alan ammattilaisista.
© 2024 SAGA Egmont (Ljudbok): 9788727060170
© 2024 SAGA Egmont (E-bok): 9788727060163
Utgivningsdatum
Ljudbok: 28 mars 2024
E-bok: 28 mars 2024
Metsolat ovat täällä taas!

Kliv in i en oändlig värld av stories
Helhetsbetyg baserat på 32 betyg
Mysig
Hjärtevärmande
Bladvändare
Ladda ner appen för att vara med i snacket och lämna recensioner.
Svenska
Sverige