1 miljon bästsäljande stories och Storytel Originals. Just nu med upp till 40% rabatt. Avsluta när du vill.
Starta erbjudandetSarjan huikea päätös! IIK!-kauhuromaanien viimeinen osa nostaa hattua legendaariselle Buffy Vampyyrintappaja -sarjalle. Helppolukuinen, maltillisen pituinen ja sopivan jännittävä tarina houkuttelee myös vähemmän lukevia lapsia uppoutumaan kirjaan.
Sakun ja Sussan pikkusisko Siiri on osoittanut erikoisia kykyjä jo aiemmin, ja viimein selviää syy: hän kantaa sisällään maagista salpaa, joka avaa ja sulkee Paholaisen porttia. Salpa tulee tarpeeseen, sillä valtava ja vaarallinen demoni Kasvoton pyrkii ihmisten maailmaa valloittamaan.
Kaksosilla ja Siirillä on onneksi apunaan neljä ihmissutta sekä Midi, jonka yhteydet henkimaailmaan tuovat tärkeää tietoa. Kasvoton onnistuu kuitenkin selvittämään salvan olinpaikan ennen kuin lapset ehtivät keksiä, kuinka salpaa ylipäätään käytetään, ja Siiri on jälleen tulilinjalla.
Kun Kasvottoman kätyrit alkavat hyökkäillä keskellä päivää, on pakko ryhtyä vastatoimiin. Kaksoset, Siiri, susilauma ja Midi lähtevät tutkimaan Paholaisen porttia toivoen keksivänsä keinon sen sulkemiseksi. Kasvoton on kuitenkin askeleen edellä, ja jokaisen voimia koetellaan suuressa lopputaistelussa.
© 2023 Myllylahti Oy (Ljudbok): 9789523565272
© 2023 Myllylahti Oy (E-bok): 9789523564640
Utgivningsdatum
Ljudbok: 28 november 2023
E-bok: 28 november 2023
Sarjan huikea päätös! IIK!-kauhuromaanien viimeinen osa nostaa hattua legendaariselle Buffy Vampyyrintappaja -sarjalle. Helppolukuinen, maltillisen pituinen ja sopivan jännittävä tarina houkuttelee myös vähemmän lukevia lapsia uppoutumaan kirjaan.
Sakun ja Sussan pikkusisko Siiri on osoittanut erikoisia kykyjä jo aiemmin, ja viimein selviää syy: hän kantaa sisällään maagista salpaa, joka avaa ja sulkee Paholaisen porttia. Salpa tulee tarpeeseen, sillä valtava ja vaarallinen demoni Kasvoton pyrkii ihmisten maailmaa valloittamaan.
Kaksosilla ja Siirillä on onneksi apunaan neljä ihmissutta sekä Midi, jonka yhteydet henkimaailmaan tuovat tärkeää tietoa. Kasvoton onnistuu kuitenkin selvittämään salvan olinpaikan ennen kuin lapset ehtivät keksiä, kuinka salpaa ylipäätään käytetään, ja Siiri on jälleen tulilinjalla.
Kun Kasvottoman kätyrit alkavat hyökkäillä keskellä päivää, on pakko ryhtyä vastatoimiin. Kaksoset, Siiri, susilauma ja Midi lähtevät tutkimaan Paholaisen porttia toivoen keksivänsä keinon sen sulkemiseksi. Kasvoton on kuitenkin askeleen edellä, ja jokaisen voimia koetellaan suuressa lopputaistelussa.
© 2023 Myllylahti Oy (Ljudbok): 9789523565272
© 2023 Myllylahti Oy (E-bok): 9789523564640
Utgivningsdatum
Ljudbok: 28 november 2023
E-bok: 28 november 2023
Kliv in i en oändlig värld av stories
Inga recensioner ännu
Ladda ner appen för att vara med i snacket och lämna recensioner.
Svenska
Sverige